Greenhill’s - kultaisten pentu- jatko ja taipparikurssit!

 

”Ihanaa, meille tulee huomenna pentu kotiin”, mutta miten siitä eteenpäin?

Noutajapennun ensimmäinen vuosi on tärkeää oppimisen aikaa ja silloin luodaan suhde omistajaan ja ympäröivään maailmaan. Jokainen tahtoo pentunsa kasvulle mahdollisimman hyvän pohjan, mutta välillä se on vaikeaa ja haastavaa. Varsinkin ensimmäisen pennun kanssa kaikki on uutta ja ihmeellistä, välillä pelottavaakin, mutta lopulta niin palkitsevaa!

Pentukurssit antavat pohjan pennun kouluttamiselle ja samalla pääsee tutustumaan muihin pennunomistajiin, joiden kanssa on enemmän kuin antoisaa vaihtaa kokemuksia. Kurssi on suunniteltu intensiiviseksi ja tarkoitus on opettaa ohjaajaa opettamaan koiraa. Kurssilla harjoitellaan pennun yleistä hallintaa ja käsittelyä sekä tutustutaan noutajien rodunomaisiin harrastusmahdollisuuksiin.

Jatkokurssit on suunnattu jo vähän vanhemmille ja pidemmälle ehtineille koirakoille, tai pentukurssin jatkoksi. Myös nämä kurssit pidetään intensiivijaksoina ja niissä keskitytään kunkin koirakon ongelmakohtiin. Lisäksi ryhmän kiinnostuksen mukaan tutustumme erilaisiin noutajien harrastuslajeihin vähän syvemmin, esim. Toko, NOU/NOME, Mejä, Näyttelyt…

Taipparikurssilla keskitytään vain taipumuskokeessa vaadittaviin asioihin. Aiheina vesinouto, hakuruutu ja pupujälki. Tällä kurssilla tutustutaan lisäksi riistaan. Osallistuvilla koirakoilla tulisi olla jo harjoiteltuna perusasiat, kuten luoksetulo, maltti ja noudon alkeet edes jonkinlaiseen kuntoon.

Myös yksityistunteja on mahdollista saada. Yksityistunnit on tarkoitettu koirakoille, joilla on erilaisia ongelmia, mihin ei ole löytynyt ratkaisua. Keskustelemme ja pyrimme yhdessä löytämään syyn ongelmaan ja sen ylitsepääsemiseen. Yksityistunteja voi kysellä tarpeen mukaan ja ne toteutetaan ensisijaisesti koirakon omassa kodissa, mutta myös muissa ympäristöissä.

Kaikissa koulutuksissa on pakkasraja -15 astetta, taipparikurssi järjestetään vain keväällä.

Syksyn peruskoulutukset pidetään Keravalla, alkaen elokuussa.

Seuraava taipparikurssi pidetään keväällä 2012.

Koulutuksiin voi ilmoittautua ja aikatauluista, hinnoista yms. voi kysellä tarkempia tietoja soittamalla Annelle! (p.040-5840942)

Ole nopea, paikkoja rajoitetusti!!!

SYKSYN KURSSIT ALKAVAT:

Pentukurssi alkaa torstaina 4.8.

Greenhill's jatkokurssi alkaa 8.9, paikka on sama eli Keravan Keinukallion
ulkoilualueella pidetään ainakin suurin osa koulutuksista (mahdolliset
nou-kerrat saatetaan pitää muualla).